Ohuella jäällä

Olemme päässeet vaiheeseen, jossa lapsi on puheissa olemassa lähes päivittäin.
Puheissa.
Sitten kun. Ja aika usein ” jos se nyt joskus”.
Mutta kuitenkin olemassa, ajatuksissa, aamukahvin äärellä, kahden aikuisen kesken lautapeliä pelattaessa.

Makuuhuoneen ovi on syytä pitää alussa auki olohuoneeseen kun lapsi  nukkuu, sanoo mies. Että on sitten turvallista, aikuiset lähellä. Ja kantaa lasta pitää, paljon. Eikä ruutuaikaa, tietenkään, siitä olemme yhtä mieltä.

Minä haluan keittää lapselle puuroa. Mikrossa, en hellalla kuten oma äitini, mutta puuroa. En tiedä rakkaudellisempaa ruokaa kuin kaurapuuro, jossa on voisilmä tai marjoja.

Pelkkä ajatteleminen ujostuttaa. Voisiko tänne tosiaan joskus tulla lapsi?