Arvoituksen palasia

Adoptioprosessista tietävien piiri laajenee. Tapaan ympäri Suomen toimivia kollegoitani pari kertaa vuodessa, ja tällä kertaa päätän kertoa kuulumisten vaihdon yhteydessä muutakin kuin työuutisia. Vastaanotto on myönteinen, tottakai. Varmaan suunnilleen samanlainen se olisi, jos odottaisimme biologista lasta. Vain paljastusta seuraavat kysymykset eroavat: Milloin, minkä ikäinen, mistä?

Työmatkalla innostun kiertämään muutamia kirpputoreja. Ostan mukaan lastenkirjoja Dumbosta Veli Kaniin – kaikki omia vanhoja suosikkejani, tietenkin. Vaatteita en edes katso, niiden aika ei ole vielä.

Miehen äiti on käsityöihminen. Pyydän häntä neulomaan lapselle pienet villasukat, jonka varteen tulee synnyinmaan lippu. Aiomme ottaa sukat mukaan perhekuviin, jotka lähetämme kontaktillemme. Tyhjissä sukissa on samanlaista symboliikkaa kuin vatsan kohdalla kannettavassa maapallossa tai tennareissa, mutta sukat tuntuvat jotenkin sympaattisilta. Samalla anoppikin saa osallistua odotukseen ja pohtia pientä ihmistä, jonka jalkoihin sukat ehkä joskus pujotetaan.

Toisella työmatkalla käytän tunnin täytettävien vauvakirjojen selaamiseen kirjakaupassa. Kaikki on kovin perinteistä: syntymän yksityiskohdat, sukupuu, keneltä vauva näyttää. Harmittelen tätä kotona, johon mies ehdottaa että askartelemme kirjan itse.

Ainakin siinä kuluisi aikaa ja projekti pitäisi yllä hyvää mieltä, kun adoptiolupa antaa edelleen odottaa itseään.

Muniva kukko ja kuparipannu

Pääsiäinen, kevään ja uuden elämän juhla, häämöttää. Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta! Syömme suklaata, vapaata ei ole eikä tunturimökkiäkään, jonne voisi vetäytyä tuijottamaan takkatulta ja hiihtelemään. Enkä edes pidä hiihtämisestä. Jokunen pääsiäistipu odottelee aikaansa laatikossa, mutta en viitsi nostaa niitä esiin. Mitä sitä, turhaan.

En voi olla ajattelematta, että jos meillä olisi lapsi, tätäkin pyhää vietettäisiin aivan toisin. Palmusunnuntaina maalaisin pikkuvirpojalle pisamia, kiirastorstaina käytäisiin kirkossa katsomassa, kuinka alttarille jäävät vain mustalla liinalla makaavat punaiset ruusut, pääsiäispäivinä laskettaisiin mäkeä ja etsittäisiin suklaamunia piposta sängyn alta. Mentäisiin lähipiirin mökille, pilkittäisiin, syötäisiin rahkapiirakkaa kaakaon kanssa.

Tänään luotan siihen, että erilaisen pääsiäisenkin aika tulee. Adoptioneuvonta alkaa olla lopuillaan.