Kolkyt donaa

… Tai siis neljä. Markkoina oltaisiin lähempänä Andyn kuuluisaa lausetta, mutta sitä ei parane näin vuonna 2019 ajatella.

Paperimme lähtivät kohdemaahan, ja kuusi viikkoa tämän juhlallisen tapahtuman jälkeen lasku kolahti postiluukustamme lattialle. Se oli päivätty yli kuukauden verran saapumispäivästä taaksepäin, ja vaikka maksuehto -kohdassa luki 36 pv, oli todellista maksuaikaa puolitoista viikkoa.

Onneksi se raha oli olemassa. Terveisiä vain palvelunantajalle, mutta olihan tämä nyt aika iso summa maksettavaksi näin nopeasti. Vai Postiako tässä pitäisi osoitella?

Sanon tämän taas: Olisi kohtuullista, että Kela maksaisi adoptiotukea porrastetusti kulujen mukaan. Se, jos joku, tekisi adoptiosta tasa-arvoisemman mahdollisuuden eri tuloluokille.

(Tämänkin sanon: Ensimmäistä kertaa elämässäni maksan näin suuria laskuja, ja eikä edes riipaise. Tämähän etenee, säästötili tyhjenee!)

Palvelukseen halutaan: psykologi

Papereiden kerääminen käy työstä, jota tehdään arkivapailla (TG että niitä on!) ja välillä työpäivän lomassakin. Kinkkisimmäksi osoittautuu psykologin löytäminen: lähetämme tiedustelut noin kymmeneen firmaan, ja saamme vastauksen kahdesta. Toinen kertoo, että ei ehdi ennen ensi vuoden syksyä (!), toinen pahoittelee ettei heillä hallita tämäntyyppistä arviointia. Palvelunantajan antamassa vinkkilistassa on yhden psykologin yhteystiedot, jolle puoliso soittaa. Psykologi tarjoaa heti laajaa, standardoitua testausta, jota on tehnyt ennenkin. Me haluamme suppeamman. Psykologi lupaa lähettää hinta-arvion sähköpostiin.

Kun seuraavana päivänä ei vielä ole tullut tarjoista, alan soitella läpi lähiseudun lääkärikeskuksia: onko teillä vanhemmuudesta jotain ymmärtävää psykologia? Yhdestä megafirmasta löytyy, mutta  juuri tämä  kyseinen psykologi tekee vain silloin tällöin iltakeikkaa eikä hänen kalenteriinsa mahdu uusia asiakkaita säällisessä ajassa. Kelpaisiko meille psykiatri? Heille kyllä löytyisi aikaa. Lupaamme harkita psykiatria, jos psykologia ei pian ala löytyä.

Kun tämä -ilmeisesti suuren kaupungin kahdesta mahdollisesta psykologista toinen- on löytynyt, googlaan hänet. Selviää, että hän tekee keikkoja myös pikkuisella lääkäriasemalla naapurikunnassa. Soitan sinne: hei, tämä on tarpeemme, tekeekö tämä psykologi teillä tällaista ja jos, saako aikaa seuraavien parin viikon sisään? Sihteeri lupaa soittaa psykologille ja kysyä. Muutaman tunnin kuluttua hän soittaa takaisin: kyllä tekee ja saa! Ilahdun. Paljonko hänen tuntiveloituksensa on, ja montako tuntia hän arvioi tähän tarvitsevansa? Sihteeri ei tiedä, ja koska en halua ostaa sikaa säkissä, hän lupaa selvittää senkin. Seuraavana päivänä puhelin soi, ja hinta ja tuntimäärät haarukoituvat kohdilleen (siis: palvelunantajan antamaan hinta-arvioon).

Vinkki kaikille alanvaihtajille: PsM.

Konditionaali kirjekuoressa

Kun odottaa adoptiolupaa tietämättä miten pitkään odotus jatkuu ja mitä sen jälkeen tapahtuu, pienetkin asiat ilahduttavat. Työmatkan aikana postiluukkuun kilahtaa lasku: 2200€, maksuaikaa kaksi viikkoa. Tuo summa kattaa palvelunantajan viiden tonnin palvelumaksusta ensimmäisen osan ja vuosipalvelumaksun.

Laskukuoren avannut puoliso kuulostaa puhelimessa huolestuneelta (pitääkö tämä maksaa vaikkei ole vielä saanut lupaakaan?), minä piristyn uutisesta. Konkretiaa se rahan liikuttaminenkin on! Vihdoinkin jotain minkä voi kirjoittaa blogiin ja kertoa äidille puhelimessa!

Tuleva mummu/mummo/mummi (nimekkeestä pitääkin joskus kysyä) kuulostaa puhelimessa toiveikkaalta. Lasta odottavat muutkin kuin me, se tieto tuntuu mukavalta. Äitiä kuulumiset kiinnostavat aina. ”Olisi se kyllä mukavaa jos sellainen tulisi”, hän huokaa usein aiheesta puhuessamme.

Olisi. Jos. Vielä ei hänkään uskalla iloita tulevasta (toivottavasti) isovanhemmuudestaan. Kunpa tästä varovaisesta puheesta saisi jo luopua, me ja hän!

 

Vaikuttaako hinta maavalintaan?

Koska otsikon kysymys kuulostaa kohtuuttoman epäkorrektilta mutta sisältää ihan aidon asian, täytyy sitä taustoittaa hieman.

Kerroin viimeksi, kuinka allekirjoitimme monen muun paperin ohella palvelunantajan maksusitoumuksen ja -aikataulun. Maiden ja kontaktien maksuissa on huimia eroja, sen tiesimme Interpedian ja Pelastakaa Lasten nettisivujen perusteella, mutta on myös paljon kuluja, jotka paljastuvat vasta kun sydän on jo tiukasti kiinni adoptiossa, oli rahaa tai ei.

Adoptiopalvelumaksu on siis molemmilla palvelunantajilla noin 5000 euroa. Osa siitä maksetaan kun lupahakemus on lähetetty lautakuntaan, osa kun posti on saatettu kohti adoptiomaata ja osa sitten, kun lapsiesitys on hyväksytty. Tämän lisäksi maksetaan vuosipalvelumaksua jokunen -siis useampi- satanen. Lapsen saavuttua maksetaan vielä muutama satalappu jälkipalveluista ja raportoinnista.

Tähän asti ollaan selvillä vesillä. Sitten tuleekin vaihtelua: asia, joka on vaikea hahmottaa, on muut adoptiokulut. Ja tämä ei totisesti tarkoita hotellia ja matkalippuja, vaikka kuluja nekin kiistatta ovat, isojakin.

Esimerkiksi Kiinalle maksetaan heti alkuun erityistarveohjelman palvelumaksu (600€) ja myöhemmissä vaiheissa 1800 ja 500 euron suuruiset maksut. Lisäksi maksettavaa tulee lopusta lastenkodin hoitomaksusta (summaa ei ilmoiteta), välttämättömästä tulkkioppaasta (taksaa ei myöskään ilmoiteta) ja viranomaismaksuista (1500-1800€). Kolme tuhatta euroa hujahtaa siis kevyesti, eikä kukaan ole vielä matkustanut mihinkään.

Filippiineille taas maksetaan enemmän: yleisiä adoptiokuluja 2600€, keskusviranomaisen hallintomaksua 2000$, lapsen matkustusasiakirjojen kuluja 500-800$, lastenkodin hoitomaksua 1000$. Päälle tulevat Suomessa tehtävät psykologin lausunnot ja testaukset, käsittääkseni noin 1000€. Olisiko seitsemän tuhatta euroa realismia? Ja tämä siis sen viiden tonnin lisäksi, eikä esimerkiksi käännöskuluja ole laskettu mukaan. Tapaamani filipino-adoptioperhe arvioi koko prosessin hinnaksi noin 25 000 euroa.

Ja tätä rataa jatkuu lista jokaisen maan kohdalla. On ilmiselvää, ettei adoptio ole jokaisen talouden mahdollisuus. Me olemme kaksi keskituloista jokseenkin matalien elinkustannusten alueelta, ja meillekin nämä summat ovat isoja. On helppo sanoa, että lapsettomuushoidot maksavat, ja lapsen kasvatus se vasta maksaakin, mutta se ei poista sitä faktaa, että jokaisen talouden sietokyvyn raja menee jossakin. Adoptiotuen Kelalta saa sitten, kun lapsi on jo kotona, mikä on kummallista -pääosa kuluista on maksettava paljon aiemmin. Tämän kaiken seurauksena on, että adoptiovanhemmat eivät voi mitenkään edustaa kaikkia yhteiskuntaluokkia, mikä on mielestäni ilmiselvä ongelma. Tähän, jos johonkin, pitäisi saada Kelalta nopea korjausliike: adoptiotuen maksatusta olisi porrastettava kulujen toteutumisen mukaan. Tuen määräähän ollaan jollakin aikataululla kaiketi nostamassa, mutta milloin?

Ironista on, että kun maavalintamme näyttää muuttuvat siihen palvelunantajan vinkkaamaan vaihtoehtoon, vitsailemme puolitosissamme sen edullisuudesta alkuperäiseen valintaamme verrattuna. Onhan se iloinen asia, että rahaa meneekin viisi tuhatta vähemmän kuin voisi mennä, mutta saako siitä iloita? Rahan vaikutus valintoihin taitaa olla tabu -näissäkin piireissä, joissa prosessin kuluista sinänsä puhutaan avoimesti.

Palauttakaa allekirjoitettuna

Saamme yllättäen postia. Jotta hakemuksemme etenee lautakuntaan, on meidän allekirjoitettava nippu papereita palveluntarjoajan kanssa. Paksu kuori sisältää kaikki asiakirjat kahtena ja vähän päälle, ja nämä meidän on kuitattava omakätisesti:

perustietolomake adoptiolautakuntaan (tämä on jo tuttu)

asiakassitoumus (samanlainen kuin edellinen, mutta parilla lisärivillä)

tietosuojalomake (tietysti!)

maksusitoumus (tästä pitääkin kirjoittaa lisää, hintakuviot alkavat selvitä hiljalleen)

laskutuseräliitteen eli maksujen aikataulun (että tajuammehan varmasti, milloin nelinumeroiset summat alkavat kulkea)

Luemme kaiken ja allekirjoitamme paperit samana päivänä. Aamulla vien kuoren laatikkoon ja mietin, pitäisikö se lähettää kirjattuna. Että kun tämä Suomen posti ja kaikkea. Pelkässä kirjekuoressa on paljon symboliikkaa: toistaiseksi elämäni tärkein kirje jää kuin jääkin keltaiseen laatikkoon lähikaupan eteen.

Adoptionhakijan talous ja palvelumaksu

Rahasta ei puhuta. Adoptioinfolomaketta täyttäessämme meiltä toki kysyttiin sekä tuloja että varallisuutta, ja nähdessään säästötilin katteen -jota siis oli, muttei mitenkään ihmeellisiä summia- nyökytteli sosiaalityöntekijämme tyytyväisesti.

Silti: vaikka eurot liikkuvat, niistä ei puhuta. Pelan sivuilla on laskelma kuluista, samoin Interpedian, ja aivan selvää on, ettei 10 000 euroa riitä mihinkään. Kun lapsi kotona, saa kuluista muutaman tuhatlappusen takaisin.

Eihän lapsen arvoa rahassa lasketa, mutta haluaisin tietää sen palvelun sisällön, mitä esimerkiksi Pelan palvelumaksulla (4950€) saa. Jos työntekijän työtunnin hinta työnantajajärjestölle on vaikkapa satasen verran -en siis kuvittele nyt mitään halpatyövoimaa vaan oikeaa asiantuntijan työtä-, pitäisi työtunteja saada vastineeksi enemmän kuin keskimääräisen työviikon verran: 49,5 tuntia. En tiedä, mistä tuon summan maksamme, koska kotiselvityksen teko kuuluu kotikunnan korvaamaan adoptioneuvontaan, hoidamme papereiden keruun ja käännätykset itse, lupahakemuksen käsittelee adoptiolautakunta ja lisäksi maksamme Pelalle vuosipalvelumaksua 400 euroa. Sekin on paljon, koska sillä saa vain lehtitilauksen ja tunnukset Pelan asiakassivuille. Noh, ymmärtääkseni saamme myös soittaa yhteystyöntekijällemme, siihen voinee laskea vuositasolla pari työtuntia. Interpedian hinnat ovat samaa tasoa.

Mistä siis maksamme? Yhteydenpidosta kohdemaahan? Infrasta? Järjestön tiedotuksesta? Rautalankakysymyksenä: Mitä maksamallamme summalla asiassamme tehdään? On selvää, että adoptioiden vähentyessä järjestöjen työmäärä ei vähene samassa suhteessa, mutta nämä kulut olisi todella hyvä avata tarkemmin. Kuka sen tekisi?

Missään muussa yhteydessä en maksaisi tuhansia euroja palvelusta, jonka sisältökuvausta ei ole saatavilla missään. Nyt en voi valita, enkä oikein valittaakaan. Tiedätkö sinä tästä jotain?