Yhtenä iltana odotan sängyssä unta ja alan leikkiä ajatusleikkiä. Kun joskus saamme sen puhelun, miten kerron siitä: isovanhemmille, kavereille, töihin, Facebookissa?
”Meitä on nyt kolme.” Jokseenkin kliseistä mutta ah, niin selkeää!
Paitsi ettei se ole totta. Siinä vaiheessa ”meitä” on ihan saman verran kuin nytkin, ja konkreettinen kahden kolmeksi muuttuminen on vielä kuukausien päässä. Sitä taas en ehkä jaksa selittää jokaiselle erikseen.
”Saimme lapsiesityksen!” Ihan hyvä ja takuulla sisällöltään tarkka ilmoitus, mutta termin ymmärtävät vain vertaiset, luulen.
”Meitä odottaa Kohdemaassa senjasen ikäinen lapsi.” Paitsi ettei hän sentään ehkä meitä odota, enemmän me häntä.
Pitäisikö tarinoida pitempään? Ehkä. ”Yksi elämänvaihe on tullut päätepisteeseen. Olemme saaneet tiedon, että *joskus tulevaisuudessa* meidän joukkoomme liittyy lapsi Kohdemaasta, iältään N vuotta. Onnellinen päivä!”
Paitsi mitä jos se ei ole onnellinen päivä? Mitä jos haluankin perääntyä koko asiasta kun kuulen, että odotus olisi vihdoin muuttumassa todeksi? Jos petyn, en ilahdu ollenkaan?
Huoh, tätä ajatusleikkiä ei selvästi kannata jatkaa. Asia kerrallaan.