Kuudes vuosi ja nauttikaa nyt

Vaivihkaa, huomaamatta alkoi adoptioprosessimme kuudes vuosi. Viisi vuotta, arvelimme muka-pessimistisesti prosessin alussa, vaikka salaa tartuimme palvelunantajien aika-arvioihin, jotka puhuivat paljon vähemmästä. Kovin kaukana alkuperäisestä aika-arviosta ei siis olla vieläkään, vaikka juuri nyt kaikki on jälleen kerran pysähdyksissä.

Vertaisista on tässä tilanteessa iloa: maailmassa on muutama ihminen, jotka tietävät tasan, millaista tämä juuri nyt on. Miltä tuntuu kun tiedät, ketä odotat, mutta heräät joka aamu tietäen myös sen, että et saa tietoa siitä, missä mennään ja miksi asiat ovat pysähdyksissä. Kun palvelunantaja puhuu epämääräisiä, ja kun ostat nettikirpputorilta ensisukset vaikka epäilet lapsen tulevan kotiin vasta kun maa vihertää. Hänen pitäisi tulla keväthangille, mutta päivä päivältä se tuntuu epätodennäköisemmältä.

Yhtenä iltana urheilen ystävän kanssa. Puhallan hänelle turhautumistani ja väsymystäni (elämässä on juuri nyt muitakin huolia kuin adoptio), kerron hiljaisista, pitkistä illoista. Mitä sanoo ystävä? ”Nauttikaa nyt tuosta, katsokaa vaikka Netflixiä!”

Hymyilen väsyneemmin kuin ehkä ikinä. ”Me ei voida, me vihataan tätä” vastaan tietoisen dramaattisesti, mutta taustalla kohoava ärtymys on aitoa.

Viime kesänä todistin samaa ilmiötä ystävän ollessa viimeisillään raskaana. Olimme opiskelukavereiden tapaamisessa, ja kahden leikki-ikäisen äiti sanoi ystävälleni juuri tuon saman kliseen. Että nautihan nyt ja odotapa vain mitä se todellisuus sitten on. Kuin lupaillen tapahtuvaksi jotakin pahaa, josta hän jo tiesi mutta ystäväni -tuo hyvää toivova raukka- ei.

Mitä tämä puhe oikein on? Ja ovatko miehet yhtä omituisia toisilleen, kuin manaten kaikkea ikävää ja raskasta hänelle, joka lapsiperhe-elämää kaikkein eniten toivoo? Kuin haluten tietoisesti pyyhkiä toivon siitä, että tulossa olisi jotakin hyvää?

Miksi kukaan ei sano: ”Jaksakaa vielä, tämä on kaikkien vuosien ja kuukausien väärti, uskokaa pois!”

Sano sinä, lukijani, väsyneelle odottajalle niin. Ja kiitos sinä, joka et koskaan ole tuota ”odotahan vain!”-lausetta minulle tarjonnut vaikka lapsiperhe-elämä olisi ollut millaista. Ja kiitos vielä sinä, joka olet kertonut, miten antoisaa elämä lapsen kanssa voi olla. Monenlaista, erilaista, mutta odottamisen arvoista.

8 vastausta artikkeliin “Kuudes vuosi ja nauttikaa nyt”

  1. Ei sitä kanssaihmiset pysty ymmärtämään, vaikka jotkut yrittävät kovastikin. Jos ei ole kokenut adoptio-odotuksen tuskan, niin vaikeaa on eläytyä siihen. En itsekään etukäteen pystynyt arvaaman millaisen tunteiden vuoristoradan se itse odotus tulisi olemaan ja onneksi niin. Adoptiovalmennuskurssilla kouluttaja ohjeisti ”nauttimaan odotusajasta” ja sitä ehdimme monesti miettiä että onko edes mahdollista – oikeasti nauttia siinä tietämättömyyden ja odotuksen tuskan keskellä. Varsinkin pandemian alun jälkeen tämä tuntui mahdottomalta.

    Me saimme lapsiesityksen noin vuosi sitten ja pääsimme onneksi hakumatkalle nopeasti tämän jälkeen. Voin nyt jälkikäteen vain todeta että odotuksen tuska, kaikki ylimääräinen byrokratia hakumatkaan liityen ja turhautuminen prosessiin kyllä unohtui täysin kun lapsi oli siinä sylissä. Ja kyllä, se oli ehdottomasti vuosien odotuksen arvoista! Jaksakaa vielä ❤️

    Toivon että voit jättää odotusvaiheen tuskan takseesi hakumatkalla, lupasin itselleni jättää ne tunteet kohdemaassa kun lentokone nousi ilmaan matkalla kotiin Suomeen. Itkin montakin ilonkyyneleitä kun kone nousi ilmaan – en ole elämässäni ollut niin helpottunut.

    Tykkää

    1. Voi ymmärrän! Ei se nauttiminen etenkään pandemian alun jälkeen ole helppoa ollut, niin epävarmaksi kaikki muuttui. Mutta aivan ihana kuulla paluumatkatunnelmastasi!

      Tykkää

  2. Muistan hyvin nämä ahdistavat kommentit parisihdeajasta nauttimisesta, jotka silloin viimeisinä vuosina ennen lapsen tuloa kyllä todella satuttivat. Biologisesti perheellistyneiltä niitä tietysti tuli. On mahdotonta nauttia vuosi toisensa perään jatkuvasta odotuksesta, kun silloin ei edes voinut olla varma, saako sitä lasta koskaan kotiin, edes sitä jo omaksi nimettyä. Joka aamu piti rakentaa luottamus siihen, että odotus joskus loppuisi.

    Voin sanoa, että tätä onnea kannattaa odottaa, ja näitä suruja, murheita ja isoja tunteita laidasta laitaan myös! Elämä täyttyy sitten yhtäkkiä lapsen myötä ihan ääriään myöten, ja odotuksen vaiheet muuttavat merkitystään suhteessa lapseen, kun niistä tulee osa hänen tarinaansa.

    Kyllä näitä tietäväisiä näkemyksiä ja neuvoja tulee sitten lapsen tultuakin aika lailla enemmän kuin toivoisi. Muilta vanhemmilta, neuvolasta, kasvattajilta – ehkäpä eniten näiltä samoilta ”nauti kun voit” ja ”odotahan vain” -ihmisiltä… Mutta sitten jossain kohtaa sitä vaan oppii sivuuttamaan ja ohittamaan ison osan. Hyväksymään, että vanhemmuutta voi jakaa aika eri tavalla eri ihmisten kanssa, ja se on ihan hyvä niin.

    Teidän perheellä on lopulta loppuelämä aikaa olla yhdessä, ja ensisuksetkin tulevat varmasti käyttöön lapsen ensilumilla. Niitä tärkeitä ensimmäisiä juttuja perheenä tulee teille ihan yhtä paljon, vaikka tuossa raastavassa vaiheessa jokainen erossa eletty päivä tuntuukin menetetyltä ajalta lapsen kanssa. Tämän voin luvata! Jaksakaa vielä – kyllä te jaksatte. ❤

    Tykkää

    1. Huuh, niitä tulevia neuvoja odotellessa 😀 Pitää nyt yrittää opetella vain ohittamaan nämä supertyyppien supervinkit, vaikkei se ihan helppoa ole kun on lahjaksi saanut sekä temperamenttia että terävän kielen. Hyvällä kai niitä annetaan.

      Kiitos kannustuksesta, tulee tarpeeseen!

      Tykkää

  3. Ymmärtämättömiä, vaikkakin hyvää pohjimmiltaan (kai..) tarkoittavia kommentteja joutuu toden totta kuuntelemaan. Yksi pöhköjen listalle kuuluva on myös kehotus ”nukkua varastoon niin paljon kuin mahdollista, kun sitten ei voi”. Välillä tekisi vastata tällaisiin rumasti, mutta sitten toinen loukkaantuisi, kun hänhän yritti vain tukea ja auttaa. En tiedä, miten voisimme oppia aidosti myötäelämään ja kuuntelemaan toista ja ymmärtämään, että neuvojen tuputus ei ole ainoa tapa osoittaa tukeaan toisen vaikeuksissa.

    Vaikka en teitä tunnekaan, olen niin iloinen siitä, että odotusaikaan suhteutettuna aivan pian saatte oman pienen syliinne ja aloitettua uuden vaiheen elämässä vähän isompana perheenä. Onni lapsesta pysyy, vaikka välillä -tietenkin – tulee myös vaikeita tilanteita ja tunteita. Silti niitä hyviä ja ihania pipanoita saa enemmän❤️

    Tykkää

    1. Joo, tuo nukkumiskehotus – voi vitsi! Ihan kuin nukkua voisi varastoon, tai nauttimista voisi hillota odottamaan huonoja aikoja. Kiitos tsempeistä!

      Tykkää

  4. No kato ku. Siis itse en edes ole äiti, vaan kaltaisesi odottaja. MUTTA. Mä oon nähnyt niin monta äitiä ja isää niin läheltä, semmoista, jotka vaan _edes vähäksi aikaa yrittävät päästä lapsistaan eroon_ 😀 että tiedän ihan tasan tarkkaan, mistä tuo kommentti kumpuaa. Ehkä se on just vertaisten kesken tehtävää, että kyllä me jaksetaan ja vielä se ihana päivä tulee.

    Mutta ihan saletisti joka ikiseen lapsiperheeseen mahtuu sellaisia aikoja, että voi ies tätä. Sieltä ne kommentit tulee. Että kun sais ees vähän aikaa olla _rauhassa_.

    Mutta voimia, voimia viime aikoihin, olette kalkkiviivoilla, ihan hujauksessa se päivä tulee – pääsette ostamaan lentoliput ja näkemään hänen ihanat kasvonsa livenä ❤

    Tykkää

    1. Tämän ”voi ies”- fiiliksen tulon ihan kaikille uskon. Kai nuo oudolta tuntuvat puheet ovat sellaista oman väsymyksen tuulettamista, jota pitäisi jaksaa ymmärtää. Ja yleensä jaksan, hyvinkin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: