Yksi viikko

Odottajan viikko alkaa sunnuntaina. Sunnuntaina mieli on jo aamusta valoisa: jihuu, huomenna alkaa uusi viikko, monta päivää jolloin hakumatkalupa voi kilahtaa sähköpostiin. Iltapäivällä pitkä kävely valoisassa säässä ystävän kanssa, ihanaa.

Maanantaiaamuna väsyttää, mutta olo piristyy aamulenkillä. Tästäkin viikosta selvitään! Lenkin jälkeen työkone auki ja kahvi tippumaan. Facebookin adoptiopalstoilla on hiljaista, viikonloppuna kerrottavaa ei koskaan tule. Työpäivä sen sijaan on täysi, niin maanantait aina ovat. Iltapäivällä tulee ruokalähetys, puran sen jääkaappiin työn ohessa.

Tiistaikin alkaa aamulenkillä, ja puurolla kuten aina. Puoliso nauttii omasta vapaapäivästään nukkumalla pitkään. Lounaaksi hän hakee meille sushit ja vetäytyy sitten luoviin touhuihinsa. Minä naputtelen neljään asti, sitten ärhäkkä puolen tunnin kehonpainotreeni ja loppuilta meneekin loikoillen.

Keskiviikkona teen aamulla lumitöitä, lenkille ei tässä tuiskussa viitsi lähteä. Alkuviikon reipas, hyvä mieli alkaa kääntyä: viikko on jo puolessa eikä mitään kuulu. Leivon illalla mieltä piristämään wilhelmiina-pikkuleipiä, niitä lapsuudesta tuttuja, ja syön heti puolet sohvalla telkkarin ääressä.

Torstaina taas lenkille heti aamulla. Viikko melkein ohi: hyvää on se, että suurin työsuma on ehkä purettu, huonoa taas se, että alan olla varma siitä ettei prosessimme etene tälläkään viikolla. Kirjoitan maavastaavalle sähköpostin, jossa esitän yksityiskohtaisia kysymyksiä prosessimme eteen tehdyistä toimista. Saan vastaukseksi yleistä vakuuttelua siitä, että kaikenlaista tehdään ja on tehtykin, siinä kaikki. Niin ja tsemppiä viime hetkiin. Päivällisen jälkeen puhkun turhautumistani ladulla, mies on illan töissä. Hiihdon jälkeen sohvalle ja sekalaista tv:tä urheilusta dokumentteihin ja Ukrainaan.

Perjantaiaamusta puuttuu perjantain tuntu. Teen töitä, mutta puhti on jokseenkin poissa. Päätän työpäivän aiemmin ja teen lasagnea, jonka jälkeen huhkin puoli tuntia kahvakuulan kanssa. Illalla käsitöitä. Edessä häämöttävän vapaan ansiosta pieni ilo luikertelee kuitenkin mieleen. Menen varhain nukkumaan.

Lauantaiaamuna hiihdän rauhassa tunnin ennen latujen ruuhkautumista. Sitten kotiin ja aamukahville. Puuhastelua kotona, ruoanlaittoa parinkin aterian verran, referaatti kurssikirjasta. Kouvolan lakritsaa. Hyvä päivä.

4 vastausta artikkeliin “Yksi viikko”

  1. Minua järkyttää tämä hitaus, vaikka lapsiesityksenkin olette jo saaneet. En voi käsittää miten teitä ja lasta pidetään tällaisessa välitilassa. Miten tämä aika käytetään lapsen kannalta? Onko hän tietoinen teistä, ja valmistellaanko häntä mitenkään? Kysymykset voivat olla tyhmiä – en tunne adoptioprosessin käytäntöjä – mutta järkytyn hitaudesta siksi, että puoli vuotta (ja ylikin) on lapsen elämässä pitkä aika.

    Toivon että pääsette pianpiapian sulkemaan lapsen syliinne ja yhteinen elämänne alkaa ❤

    Tykkää

    1. Me tiesimme, että tässä kohtaa tulee vielä pitkä odotus, mutta näyttää siltä, että aika-arvio tullaan ylittämään ehkä reilustikin. Miksi tässä on tämä välivaihe -noh, kuulemma viranomaistyötä varten. Mitä se käytännössä tarkoittaa, sitä ei edes maavastaavamme ole osannut kertoa. Ja voi kyllä, tämä on todella pitkä aika lapsen elämässä! Olemme lähettäneet itsestämme kuvia lastenkotiin, joten voimme toivoa että lasta valmistettaisiin tulevaan niiden avulla, mutta en ihan tiedä uskonko siihen.

      Kiitos tuesta, arvostan!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: