The kysymys ja vaikenemista adoptioprosessista

Jokainen tapaaminen ja työpuhelu alkaa nykyään The kysymyksellä. Useimmiten se tulee jossakin seuraavista muodoista:

”Aivan ensiksi, onko teidän kullanmurusta kuulunut mitään?”

”Joko tiedätte, milloin pääsette hakemaan hänet kotiin?”

”Onko Kohdemaasta kuulunut mitään?”

”Onko teillä mitään uutta tietoa NN:stä?”

”Miksi tämä vaihe kestää, oikeastiko ette saa mitään tietoa?”

”Milloin olet jäämässä äitiyslomalle?”

Ystävät, työkaverit, esihenkilöt, sijainen, hänen esihenkilönsä, anoppi, asiakkaat, yhteistyökumppanit, perheenjäsenet. On ihanaa ja koskettavaa, että niin montaa kiinnostaa, ja on turhauttavaa sanoa ties kuinka monetta kymmenettä kertaa ”ei”, ”me emme saa väliaikatietoja” tai ”kerron kyllä heti kun jotain kuuluu”. Haluaisin sanoa ihan jotain muuta! Mutta se hetki odottaa aikaansa, edelleen.

Tunnustan taas: aika ajoin epäilen, edistääkö täkäläisen adoptiojärjestön maavastaavamme odottajien prosesseja lainkaan, kysyykö väliaikatietoja, ehdottaako vaihtoehtoja. Jokainen virkamies kun takuulla tietää, että vaativampia asiakkaita palvellaan paremmin: kiireessä ne asiat, joiden perään kukaan ei soita, siirretään odottamaan jossain tulevaisuudessa siintävää rauhallisempaa hetkeä. Tämä on kuitenkin asia, jossain jokainen lisäviikko on viikko poissa siitä elämästä perheessä, johon lapsella on oikeus. Ja viikoista lastenkodissa tulee kuukausia, kuukausista vuosia.

Tämä on asia, josta haluaisin puhua kuuluvammin. Haluaisin myös puhua prosessin kustannusten hämäryydestä ja kulujen vertailun mahdottomuudesta, todellisuutta vain sivuavasta mainonnasta ja valheellisista mielikuvista, välinpitämättömästä, viiveitä ja virheitä synnyttävästä viestinnästä, valtasuhteista ja monesta muusta asiasta.

Vielä se ei ole mahdollista, omilla kasvoilla ei ehkä koskaan. On liikaa hävittävää, etenkin sillä ihmisellä, johon kaikki tämä eniten liittyy.

3 vastausta artikkeliin “The kysymys ja vaikenemista adoptioprosessista”

  1. Niin tuttua, niin tuttua… tämä voisi olla oma kirjoitukseni vuoden takaa… valitettavasti minä ja niin moni muu adoptiovanhempi jakaa kokemuksesi ”palvelusta”. Adoptiokentällä moni asia on pielessä pahasti.

    Ja sitten taas kovasti voimia loppuodotykseen! Joka päivä olette lähempänä lastanne. Jaksakaa! ❤️

    Tykkää

  2. Voimia loppuodotukseen. Olen paininut itse samojen ajatusten kanssa. Haluaisin reklamoida, antaa palautetta ja puhua julkisesti adoptioprosessissa mättävistä asioista. Vaikka joka taholla vakuutetaan, että etusijalla on aina lapsi, niin moneen kertaan olen joutunut epäilemään tätä. Se että lapsi kasvaa tämän prosessin hitauden johdosta ilman vanhempiaan laitoksessa tai sijaiskodissa ei ole lapsen kehittymisen kannalta lainkaan hyvä asia. Ei myöskään ole oikein, että odottavat vanhemmat ikääntyvät odotuksen pidentyessä koko ajan ja uhkana on, että adoptiovanhemman yläikäraja tulee vastaan. Odotuksen aikana ei uskalla antaa palautetta eikä reklamoida, pelkona se että prosessi vain venyy entisestään. Toivon, että jonain päivänä tästä voi puhua julkisesti ja antaa palautetta auttaen tulevien adoptio-odottajien ja lapsien asemaa.

    Tykkää

    1. Sanoit juuri about kaiken, mitä mielessäni tästä prosessista tänään on. Voimia myös sinne! On tämä kyllä…

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle adoptiomatkaaja Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: