Baby steps

Nyt lapsiesityksestä tietävät suunnilleen kaikki. Ystävät, kaverit, sukulaiset, työn kautta enemmän ja vähemmän tutut ihmiset. Kerron mielelläni, mutta samalla mielessä on inhottavana se mahdollisuus, että jokin menee vielä pieleen. Että en jääkään vapaalle, lasta ei tule tai hakumatkalupa siirtyy kauas eteenpäin. Miten raskaana olijat uskaltavat ikinä kertoa raskaudestaan? Toki adoptio on helpompi salata vaikka hakumatkalta paluuseen asti.


Ensimmäisen syyslomapäivän iltana järjestän lapsen huoneen valmiiksi. Isäni on tapetoinut seinän niin kuin vain hän osaa, viimeisen päälle tarkasti. Pieni kirjahylly on sängyn vieressä, leikkikaupan ruuat hyllyillä.

Seuraavana päivänä järjestelen (taas) kaappien lastenvaatteet. Kummallista, mutta moni niistä vaatteista, joita ostin ennen lapsiesitystä, ei enää miellytäkään. Nyt kun tiedän, ketä toivottavasti ensi talvena noihin vaatteisiin puen, haluan ostaa vaatteita juuri häntä ajatellen. Onneksi ovat nettikirppikset!

Iltojen pimenemisen myötä aika tuntuu jälleen hidastuneen. Yhtenä päivänä opettelemme kokkaamaan kohdemaan ruokia, mikä on hauskaa. Silti: en millään haluaisi enää harjoitella! Haluaisin lapseni tänne, nyt, heti, tänään.