Ensimmäiset viikot lapsitiedon jälkeen kuluivat vauhdilla. Viimeinen kesä kahden aikuisen perheessä, ajattelimme (ja puhuimmekin), nyt on nautittava tästä. Tehtävä kaikki mikä vähänkään houkuttaa. Mutta päivät kuluivat nopeasti eikä mitään kovin erikoista aikuispuuhaa tullut eteen: ehkä olemme todella jo riittävästi eläneet kahdestaan ja vain omien mielitekojemme pohjalta päiviä ja viikkoja suunnitellen.
Olen siis alkanut taas odottaa. Ehkä se tapahtui niinä viikkoina, jolloin valuin loma-ajatuksista takaisin työelämään, sen mietteisiin ja suunnitelmiin. Nyt odotan lupaa lähteä hakumatkalle, en enää puhelimen soimista. Yhtäkaikki, odotan taas vaikka luulin (väärin) tämän tunteen päättyvän lapsiesitykseen.
Nyt aika ei lennä, ei niin kuin vielä kesälomalla, lapsitiedon jälkeisessä euforiassa. Onneksi se kuitenkin kulkee, ja joka ilta käy mielessä ajatus siitä, että olemme todella jälleen päivän verran lähempänä kohtaamista.
Siirry sisältöön
Avojaloin 
Voimia tähänkin odotukseen. Itse koin sen aluksi ihan kivaksikin, kun tiesi ketä odottaa. Meillä vain tuli sitten korona ja jouduimme odottamaan yli vuoden, että pääsimme lapsemme luo. Se oli sietämätöntä. Toivon sydämestäni, että korona ei enää lykkää hakumatkoja. ❤️
p.s nyt kannattaa verkostoitua ja jos mahdollista, etsiä käsiin muut hakumatkaa odottavat. Teistä on paljon iloa toisillenne.
TykkääTykkää
Avaisitko vähän tietämättömälle, että miksi tässä kestää? Jos teidät on valittu ja te olette lapsen ”hyväksyneet”, niin mitä vielä odotetaan?
TykkääTykkää
Mä luulin, että odotus olisi ollut helpompaa, kun lapsella on kasvot. Ja olihan se sen pari viikkoa! Mutta sitten, kun tiesi ketä odottaa niin voi, miten pitkiä päiviä ja viikkoja ja kuukausia elettiinkään. Tsemppiä!! ❤️❤️❤️
TykkääTykkää
Meilläkin hakumatkallelähdön sotki korona ja jouduimme odottamaan matkalle pääsyä pitkään. Vertaistuki oli korvaamatonta tuossa tilanteessa ja edelleenkin, nyt kun ollaan oltu jo jonkin aikaa kotona lapsen kanssa. Toivottavasti pääsette mahdollisimman pian matkaan!
TykkääTykkää