Päivä numero kaksi – lapsiesityksestä kertominen

Aamulla soitan vanhemmilleni. Äiti vastaa autosta ja varmistan, että puhelimen kaiutin on päällä. Alan itkeä jo ennen kuin saan sanaa suustani. ”Teistä on nyt sitten tullut kaksinkertaisia isovanhempia”, saan soperrettua. Äidin onni kuuluu puhelimessa: ”Ihanaa! Aivan ihanaa!”

Sitten soitan veljelle. Hän vastaa kaupasta. Onnittelen enoa. ”No sehän on hieno uutinen!” vastaa hän. Ikäero hänen lapseensa ei ole kovin suuri, voi miten iloinen ajatus se on. Serkukset!

Myös tärkeimmille ystäville on kerrottava. Mutta kenelle? Ja miten? Soittaisinko? Päädyn siihen, etten kykene tällä erää kertomaan uutista enää kenellekään jos haluan selvitä päivän pakollisista kuvioista – jotka onneksi alkavat vasta myöhemmin-, ja lähetän viestin muutamille lähimmille. Koska kaikki aivokapasiteettini ja kykyni tuottaa tekstiä puhelimen ruudulle ovat yhtäkkiä kadonneet, lähetän saman viestin kaikille:

”Me saatiin eilen lapsiesitys, pieni mustatukkainen ja ruskeasilmäinen (sukupuoli ja ikä). Näytän kuvia kun nähdään. Oon ihan pöllähtänyt!”

Vastaukseksi saan paljon rakastuneesti hymyileviä emojeja, sydämiä ja onnitteluita. Meidän puolestamme iloitaan, ja se koskettaa.

Muutaman viestinvaihdon jälkeen vaihdan vaatteet ja lähden kellon käskemänä liikkeelle. Automaattiohjaus jatkaa ja näyttää edelleen toimivan, onneksi. Olen samaan aikaan poissa ja enemmän läsnä kuin koskaan ennen. Tuntuu siltä kuin kaikki aistit olisivat auenneet. Ihmisiä virtaa ohi, keskustelen ja esiinnyn ja kuuntelen, ja samaan aikaan tunnen, siis fyysisesti tunnen, maailman olevan perustavalla tavalla jotenkin aivan erilainen kuin vielä toissapäivänä.

Illalla lähden kävelylle ja juttelen pitkään miespuolisen ystävän kanssa. Hänen elämäntilanteensa on toisenlainen, ja hän pahoittelee ettei oikein osaa fiilistellä tätä uutista. Sanon ettei se haittaa. Tämä asia on niin iso, että sana ”iloinen” ei tee oikeutta sille mitä se on ja miltä minusta tuntuu. Niin valtava asia, niin onnellinen, niin ihmeellinen. Niin merkillinen.

Että meille lapsi.

3 vastausta artikkeliin “Päivä numero kaksi – lapsiesityksestä kertominen”

  1. Ihanaa! Onneksi olkoon! Voi mikä uskomaton tunne se varmasti on, oman lapsen kuvan näkeminen ensimmäistä kertaa ❤ Aijaijai, liukastuin juuri tätä kirjoittaessani oman lapseni leluun ja mätkähdin naamalleni. Tämä lattialla lojuvien lelujen ilo on teilläkin sitten pian edessä! Toivottavasti jaat välähdyksiä matkaltanne vielä jatkossakin ❤

    Tykkää

  2. Onnea! Kyyneleet nousivat silmiin tästä. Tunnistan niin tuon ekojen päivien pöllämystyneen tunteen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s