On kirkastumaan päin.
Muutamien viikkojen, ehkä reilun kuukauden synkkyyden jälkeen alan olla taas jaloillani. Aurinkoko?
Alan uskoa, että seuraavan kerran lapsiesityksen mahdollisuutta kannattaa ajatella syksyllä, ja jotenkin onnistun päästämään odotuksesta irti. Vai irrottaako se vihdoin otteensa minusta?
Muitakin elämänmerkkejä on ilmoilla. Kyllästyn hetkellisesti sitku-elämään ja kirjoitan mielenvirkistykseksi pari työhakemusta. Vien pinnasängyn ja kantorepun ystävän tulevaa vauvaa odottamaan. Askartelen Yoshi-pehmolelun kummilapselle, joka näyttää kuvien perusteella rakastaneensa nykyisen, pastellinsävyisistä langanlopuista tehdyn dinosauruspehmonsa lyttyyn. Alan hahmotella reissua kesälomalle. Valokuvaan puhelimen muistiin erinomaisen valkoviinin, jotta osaan ostaa sitä juhannukseksi.
Hyvää keskikesää, lukijani! Olen ilahtuneena lukenut kommentteja, myös ja etenkin niitä, joihin en ole jaksanut vastata. Toivottavasti sinunkin kesässäsi on valoa.