Viime vuonna äitienpäivä oli ensimmäistä kertaa koskaan muita päiviä harmaampi. Taisin itkeäkin.
Tänä vuonna en haluaisi synkistellä, mutta koska prosessistamme ei kuulu mitään, on välillä pintaan noussut riemu painumassa jälleen jonnekin näkymättömiin. Harmaa viikonloppu häämöttää edessä, keskellä kevättä.
Siispä teen valmisteluja:
Varaan brunssikassin. Meille. Mihinkään iloisia perheitä katsomaan emme mene, vaan haemme herkut kotiin.
Sovin hemmotteluajan tuolle viikonlopulle meille molemmille. Vähän stressinpurkua, lepoa, yhteistä uutta.
Puutarha. Mullat kasvulaatikkoon, taimenet lasitetassille.
Äiti. Ilmoitan vanhemmilleni, että tulemme käymään. Kun asettuu itse vielä lapseksi, ei ehkä muista millaista juuri tuona päivänä on olla -ton.
Avojaloin 
Tsemppiä muru ❤ Ootte mun mielessä ja niin toivotaan, että tämä olisi jo viimeinen laatuaan.
TykkääTykkää