Muutamalle adoptiotutulle on käynyt niin, että lapsiesitys on sijoittunut elämässä kohtaan, jossa joku läheinen henkilö on nukkunut pois. Samalle viikolle, jopa samalle päivälle. Sattumia, ihmeellisiä sattumia, käsityskyvyn yli käyvää elämän kiertokulkua.
Voisiko meilläkin käydä niin? Kaikki pienet vihjeet viittaavat siihen. Rivien välit etenkin, mutta silti pelottaa uskoa. Mieli on kuitenkin taas toiveikas, ajankulu pysähtynyt, vanhempainvapaasuunnitelmat puhuttu jälleen kerran läpi.
Ja elämän merkki tämäkin: lähikirjasto on avattu. Vaellan onnellisena hyllyjen välissä ja löydän itsestäni jälleen uppoutumisen ilon. Lastenkirjahyllyille en katso, en ihan vielä.
Avojaloin 