”Palvelunantoonne tulee tauko”

Olemme muuttaneet. Uusi koti on paljon edellistä suurempi, siinä on piha ja naapurustossa paljon lapsia.

Sosiaalityöntekijä tulee käymään. Hänen on nähtävä uusi koti omin silmin, jotta hän voi kirjoittaa lisäselvityksen. Selvitys menee yhdessä olosuhdemuutosilmoituksen kanssa adoptiolautakuntaan, joka käsittelee muutoksen oman aikataulunsa puitteissa. Ja mikä huvittavinta, ”palvelunantomme keskeytetään” väliajaksi.

Mikä palvelu? Emme ole tähänkään saakka saaneet juuri mitään, mikä sopisi tuon lavean palvelu -termin alle. Tokihan arkinen ymmärrys sanoo, että tänä aikana emme voi saada lapsitystä, mutta niitähän nyt ei ole muutenkaan koronan vuoksi juuri tullut. Mikä sitten muuttuu ja kuinkahan iso lasku tästäkin tulee?

(Veikkaan: ei mikään ja 300 €. Jälkimmäisen voisi tarkistaa, mutten viitsi vaan keskityn olemaan onnellinen uudesta kodista.)

3 vastausta artikkeliin “”Palvelunantoonne tulee tauko””

  1. Ilokseni voin kertoa että lisäselvitys ei itsessään maksa mitään. Se onkin sitten varmaan se ainoa positiivinen asia. Jaksamista odotukseen.

    Tykkää

    1. Ohoh! Tämä oli kyllä yllätys ja ilahduttava tieto. Kiitos tsempeistä ja parasta mahdollista adventtia!

      Tykkää

  2. Tsemppiä! Onneksi muutto-muutosilmoitukset on varmaan aika perussettiä, meidän ilmoitus viipyi lautakunnassa vain viikon. Toivottavasti teidänkin menee yhtä sujuvasti 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s