Viimeiset viikot olen ollut kovin kiitollinen. Ei niin, että olisin yhtäkkiä jotenkin kasvanut henkisesti, mutta jokin on silti muuttunut. Siihen syy taitaa olla elämässä itsessään: olen taas saanut muistutuksia siitä, miten nopeasti kaikki elämässä voi muuttua.
Tällä viikolla olen kärsimättömänä odotuksen ohella tuntenut kiitollisuutta muun muassa
1. odottamisesta: miten etuoikeutettua, että saan odottaa jotakin niin ihmeellistä kuin lasta!
2. kaikki suomalaiset yllättyneestä jatkokesästä, joka saa lähtemään ulos termarikahvien kanssa vielä illallakin
3. työstä, joka ei jätä kylmäksi vaikka usein tuntuu vievän luutkin kehostani.
4. puolisosta, joka on jaksanut halata aina uudelleen maailman epäreiluutta itkevää vaimoaan
5. naisverkostosta, joka kokoontuu harvakseltaan mutta jolla on silloin sitäkin hauskempaa
6. löytyneestä herkkutatista (paistoin sen sipulin kanssa ja söin ruisleivän päällä, mmm)
7. pyörästä, joka on vakaa ja rullaava
8. asuntomme ilta-aurinkoon katsovasta parvekkeesta
9. sikeistä unistani
10. elämästä itsestään (oikeasti)
Avojaloin 