On kummallista tietää (adoptiotietäminen = uskoa vahvasti, toivoa vielä enemmän) että ensi kesänä meitä on kolme. Koko ajan jotakin on meneillään viimeistä kertaa: juhannus aikuisten kesken, fatbiken vuokraus extempore-maastopyöräilyä varten, päivälliseksi rieskaa ja raejuustoa hotellin sängyssä. Loputon vanuminen kylpylän porealtaassakin tuntuu jäähyväisiltä. Hyvällä tavalla.
Pitkään lapsen saaminen näytti mielestäni vain sarjalta luopumisia. Nyt uskon ja toivon, että lapsen mukana tulee myös jotakin uutta, positiivista. Mutta mitä?
En tiedä. Kuka kertoisi jotain hyvää, kun tavallinen perhepuhe sisältää lähinnä väsymystä, kiirettä ja oman ajan kaipuuta?
Avojaloin 
Lupaan, että lapsi tuo mukanaan ainakin paljon iloa, ihmetystä, ylpeyttä, kiitollisuutta, melua, sotkua, kiristyneitä hermoja, kiukuttelua ja paljon rakkautta! Eli koko tunteiden kirjon ja paljon myös tunteita, joita ei tiedä edes olevan olemassa. Itseäni myös häiritsee negatiivisesti painottunut perhepuhe. Totta kai lapsiperhe-elämä on välillä raskasta (niin kuin myös elämä ilman lasta) mutta se on myös uskomattoman ihanaa ja ainutlaatuista. ❤
TykkääTykkää
Tämän uskon!
TykkääTykkää