Pari viikkoa sitten kirjoitin koosteen adoptio-odottajan peloista. Yksi olennainen jäi kuitenkin kirjoittamatta listaan – ehkä pahin kaikista, niin paha ettei sitä oikein edes kestä ajatella. Jos sen päästääkin epähuomiossa mieleensä, haluaa sen siirtää sivuun mahdollisimman äkkiä.
Jos adoptio menee kesken. Jos toinen meistä kahdesta vaikka sairastuu.
Tätä olen viime päivät pohtinut, sillä viikkokausia jatkunut flunssa sai viimein hankkiutumaan lääkärille, joka puolestaan antoi lähetteen verikokeisiin. Terveyden, lapsen ja jokin yleinen toivon menettämisen pelko sai ristimään kädet muutamaankin otteeseen ennen tulosten saamista. Taisin jopa harrastaa lapsuudesta tuttua kaupankäyntiä: jos nyt hoidat tämän, minä kyllä…
Tulokset olivat ok, enkä enää muista mitä yläkerran suuntaan hädissäni lupasin. Ehkä lahjoitan rahaa ilmastonmuutoksen torjuntaan tai Yhteisvastuukeräykseen, sillä kiitollisuus puhtaista papereista on suuri. Sitkeä flunssa siis vain. Kuulemma.
Kiitos tuntuu nyt aivan liian pliisulta sanalta.
Tässä prosessissa on paljon pelissä. Koko ajan. Liikun tavallista enemmän junalla (turvallisuus), syön monipuolisesti (terveys), halailen puolisoa (parisuhde), sijoitan varovasti ja vain etf-rahastoihin (talous). Näistä minkään ei kestä notkahtaa, sillä yhden myötä vaakalaudalla on niin paljon. Ja tämä koskee meitä molempia: puoliso on tässä prosessi ihan yhtä raskaana kuin minäkin.
Käsien ristimisen jatkunee vastaisuudessakin.
Avojaloin 
Olet taas asian ytimessä. Sairaus, työttömyys, jonkun läheisen sairastuminen tai kuolema tai mikä tahansa muutos voi keskeyttää odotuksen. Tässä ei todellakaan uskalla iloita ennen kuin lapsi on turvallisesti kotona. Onneksi selvisit säikähdyksellä ja kaikki on hyvin. ❤
TykkääTykkää
Sanos muuta. En edes halua ajatella mitä pelkoja lapsi tuo mukanaan, vaan nyt iloitsen tästä hetkestä.
TykkääTykkää