Ajoittaisena container-funktiona

Mies on työmatkalla. Tapaan ystäviä kotona, kaupungilla ja konsertissa. Kaikkialla adoptio nousee esiin: joko ystävä kysyy prosessin etenemisestä, tai minä kerron siitä osana yleisempää kuulumisten vaihtoa, vaikkei oikein mitään juuri nyt kuulukaan.

Yksi ystävä tuskastuu säännöllisesti puolestamme: mikä siinä nyt voi niin kestää, maailmassahan on valtavasti kodittomia lapsia! Vastailen rauhallisesti kuin paraskin joogi, kerron että on hyvä että taustatyöt tehdään kunnolla, ja pitkässä prosessissa mielikin ehtii mukaan. Että kyllä me pärjäämme ja jaksamme tämän odotuksen kanssa. Emmehän me voi muutakaan.

Toinen ystävä kuulee ensimmäistä kertaa, ilahtuu aidosti ja onnittelee. Ihanaa! Joku sentään on myönteinen ja antaa energiaa, kun prosessin hitauden syiden toistuva avaaminen ja perusteleminen  tuntuu joskus kovin raskaalta. Innostun kertomaan, aurinko paistaa ja lasissa hikoileva valkoviini maistuu ihanalta.

Kolmas tutkii teemuki kädessään erityistarvelomaketta. Minä olen opettanut lukiolaisille mitä kaikkea huumeiden käyttö tekee sikiölle, hän sanoo. Paljon vähemmän kuin alkoholi, vastaan minä. Jää ristiriitainen olo. Katselen makuuhuoneen hyllylle asetettua, kaukaa ostettua pehmolelua ja lohduttaudun sillä, että lapsi on kuitenkin vain lapsi. Hänellä on pienet varpaat ja sotkuinen tukka, olipa taustalla huumeita tai sitten ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s