32 tuntia, onneksi olkoon!

Saamme todistukset.

Kerrankin paperi, josta on takuulla hyötyä, ajattelen. Sosiaalityöntekijäkin on tyytyväinen – todennäköisen kohdemaamme vaatima valmistautuminen on tällä kuitattu.

Silti ydinkysymys jää. Voiko vanhemmuuteen valmistautua? Kouluttautua? Erityistarpeisiin pitää perehtyä, oma lapsuus perata, kurssi käydä ja verotuspäätökset kopioida, mutta tekeekö se meistä todellisuudessa jotenkin valmistautuneita? Miten? Mitä hyötyä on siitä, että olen miettinyt raiskauksen seurauksena syntymisen vaikutusta lapsen identiteetille etukäteen? Todennäköisesti tulokas kuitenkin kääntää kaiken ylösalaisin eikä mikään mene niin kuin ajattelemme. Ja vaikka epäilen kaiken valmistautumisen hyödyllisyyttä, mietin ja luen silti, tietenkin.

Miten ovat valmistautuneet jo lapsensa saaneet adoptiovanhemmat? Joku on reissannut, moni lukenut (romaaneja ja Sinkkosta), on remontoitu taloa ja paiskittu töitä. On kulutettu aikaa, että se, mitä odotetaan, ei olisi jatkuvasti mielessä. Kovin tavallista kahden aikuisen elämää. Mutta että valmistautumista?

Kerron, mitä me teemme:
1. Minä alan opetella pianonsoittoa (ei suoraan liity lapseen, mutta tyhjentää mielen ja hoitaa työstressiä)
2.  Testaamme kerrostalomme pienellä leikkikentällä touhuamista kummilapsen kanssa (hyvin toimii!)
3. Mies pohtii, mihin harrastehuoneen -sen mistä joskus on määrä tulla lastenhuone- sisäänsä kätkemät tavarat sitten joskus sijoitetaan
4.  Käymme spontaaneilla lounailla, syömme mitä huvittaa ja missä huvittaa (suosikkini on kinkkuleikkele sängyssä, kirja kädessä)
5.  Sisustamme parveketta, jonka jälkeen istumme juomassa kahvia ja pohdimme, kuinka sieltä käsin on hyvä valvoa vähän isomman lapsen pihapuuhia
6.  Pudotamme painoa: mies ensin, minä perässä muutaman kilon. Ei tarvitse, mutta vaatteet kiristävät ja nythän se on vielä helppoa, kun ei tarvitse muiden syömisiä miettiä.
7.  Mietimme, mitkä reissut ehkä ehdimme  tehdä ennen sitä yhtä erityistä matkaa
8. Teen päätöksen varata personal trainerin, jotta saan selkäni lapsenkanniskelukuntoon (valmennuskurssin vinkki)
9. Kaikissa kuviteltavissa olevissa tilanteissa jompikumpi aloittaa lauseen: sitten kun meillä on se lapsi, niin…

Onko tämä valmistautumista? Ehkä tuo kaikki ei suoranaisesti valmista meitä lapsen tuloon, mutta silti se on hidasta valmistautumista siihen, että jossain kohtaa paljon muuttuu. Kai. Toivottavasti!

Miten sinä valmistauduit, tai valmistaudut parhaillaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s