Akateemikkojen jälkeläinen syö einesmaksalaatikkoa

Eteen tulee prosessin ensimmäinen todella omituinen hetki, niin vaivaannuttava että alan epäillä johonkin kätketyn piilokameran kuvaavan reaktioitamme jatkoanalyysia varten.

”On ihanaa kun te sanotte että lapsi saa olla sellainen kuin on. Että ette odota että se menee yliopistoon! Ihan mahtavaa, että monenlainen elämä kelpaa teille.”

Tämän sanoo adoption ammattilainen, tosissaan. Luultavasti.

Kelpaa? Saa olla?

Hymyilemme  vähintään tohtoritasoista, hillittyä ja sopivan avarakatseista hymyä, emmekä kumpikaan tiedä mitä sanoa. Onko se saavutus, ettei itse koulussa määränsä (kuka senkin nyt mittaa, ja vuosina, opintopisteinä vai menetettyinä eläketuloina?) istuneena odota samaa lapseltaan?

Ammattilaisen mukaan on, ja kuulemma poikkeuksellista. Moni ehtii luoda uraa ennen adoptioprosessiin ryhtymistä, on asemaa ja koulutusta ja ehkä rahaakin. Saattaa olla pettymys, jos vanhempien hyväksi toteamien korkeakouluopintojen, villivihannesten ja Flow-festivaalien sijaan hartaasti odotettua lasta kiinnostaakin parkour, kananuggetit ja Iso-D.

En silti usko. Jos siellä nyt kuitenkin oli se kamera, ja keskustelumme on päätynyt materiaaliksi jollekin suomenruotsalaiselle luokkayhteiskuntatutkijalle?

 

*Tasavallan presidentti myöntää Suomen Akatemian esityksestä tieteen akateemikon arvonimen erittäin ansioituneelle kotimaiselle tai ulkomaiselle tieteenharjoittajalle. Akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti enintään kuudellatoista kotimaisella tieteenharjoittajalla. Ulkomaisten akateemikon arvonimen haltijoiden määrää ei ole rajoitettu. (Lähde: http://www.aka.fi)

2 vastausta artikkeliin “Akateemikkojen jälkeläinen syö einesmaksalaatikkoa”

  1. Äkkiseltään kuulostaa aika kummalliselta, jos adoptiohakijat yleisesti ottaen ”edellyttävät” lapseltaan samaa koulutustasoa kuin itseltään. Haluaisin uskoa, että enemmistö rakastaa lastaan sellaisena kuin tämä on. Toisaalta itse opettajana törmään toistuvasti esim. siihen, että vanhemmat vastustelevat erityisopettajan tutkimuksia, kosk ”meidän lapsessa ei ole mitään vikaa”. Olen päätellyt, että siinä on taustalla juuri se, että vanhempien on vaikea hyväksyä lastaan sellaisena kuin tämä on, kaikkine ongelmineen. ”Ehdoton” rakkaus onkin itse asiassa helppo sanoa, mutta kun alkaa tulla käytännön aika, voi tulla vaikeampaa.

    Sama kyllä pätee monessa muussakin:) esim. Moni hokee, miten lapsi menee kaiken edelle, mutta kun aletaan katsoa esim. vanhemman viikoittaista ajankäyttöä, siitä ei näy merkkiäkään..

    Tykkää

    1. Tuo on varmasti totta. On helppo olla kaikin puolin joviaali ja lapsikeskeinen tyyppi puheissa (etenkin nyt kun lasta ei vielä ole), mutta todellisuus näyttänee sitten… joltain?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s