Lahjoista ja perinnöllisyydestä

Juomme aamukahvia lapsuudenkodissani, kun äiti kysyy yllättäen, eikö minua harmita kun Puoliso on niin monipuolisesti lahjakas (hän on!) ja nyt se kaikki lahjakkuus jää periytymättä.

Huvittaa ja ällistyttää, haikeutta yritän tunnistaa mutta tuloksetta. Harmittaako?

Ei oikeastaan. Puoliso on poikkeuksellisen lahjakas monessa asiassa, mutta se ei vielä takaa elämässä mitään. Hänen kaltaisillaan on omat haasteensa. Omien geenieni katkeaminenkin harmittaa vain sen verran, että kuvittelisin tulevani itseni kaltaisen lapsen kanssa toimeen sujuvammin kuin ihan erilaisia luonteenpiirteitä omaavan lapsen kanssa. Mutta eihän biologinen sukulaisuus samankaltaisuutta takaa, tiedän sen. Samoista aineksista tulee aivan erilaisia lapsia.

Siksi en osaa harmitella: meille tulee (toivottavasti!) ihan vain lapsi, ei kummankaan suvun tai ominaisuuksien jatke tai toiveiden täyttäjä. Oma persoonansa, ihminen vain. Ihan sellainen kuin on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s