”Ihanaa!”
”Miten kerrostalossa onnistuu vaunujen kanssa liikkuminen?”
”Eikö niillä ole kaikkia sairauksia?”
”Me arvattiin.”
”Jos sillä on traumoja?”
Ja sitten taas uudestaan, eri suusta: ”Ihanaa!”
Onhan se sitä, sillä tavalla vaivihkaa. Mutta miten ristiriitaista on, kun ei oikeastaan voi vielä iloita, hädin tuskin uskaltaa toivoa.
Onko alkuraskaus näin ristiriitaista, huikeaa, pelottavaa ja iloista yhtä aikaa?
Avojaloin 