”Ihanaa!”
”Miten kerrostalossa onnistuu vaunujen kanssa liikkuminen?”
”Eikö niillä ole kaikkia sairauksia?”
”Me arvattiin.”
”Jos sillä on traumoja?”
Ja sitten taas uudestaan, eri suusta: ”Ihanaa!”
Onhan se sitä, sillä tavalla vaivihkaa. Mutta miten ristiriitaista on, kun ei oikeastaan voi vielä iloita, hädin tuskin uskaltaa toivoa.
Onko alkuraskaus näin ristiriitaista, huikeaa, pelottavaa ja iloista yhtä aikaa?
